Treenasin silloista koiraani, Arttua -Karvin no Limits- koko kesän. Meillä oli tähtäimessä nourten SM-tottis loppukesästä, +muita kisoja. Treenattiin lähes päivittäin erilaisilla paikoilla; pellolla, pk-kentällä, pitkällä ruoholla, asvaltilla, hiekkakentällä.... Suurimmaksi osaksi treenasin yksin.
Arttu toimi aina kuin unelma, jos niin voi sanoa. Oli silläkin toki huonoja päiviä joskus, mutta kun se oli niin miellyttämisen haluinen ja "ainavalmis".
Alusta asti pyrin treenaaman Artulla häiriöisellä paikalla. Milloin oli sorsia ja ihmisiä, milloin koiria kauempana lenkillä omistajineen. Se teki kaikki upeasti. Välillä meillä oli viikon treenitauko. Ja koska kesällä ei ollut kisoja, vaan ne olivat syksyllä ja loppukesästä, pystyin pitämään välipäiviä. Nimittäin Arttuun kolmenkin päivän täys treenitauko teki taikoja! Sen jälkeen pelkkä uloslähteminen oli niin ihanaa ja varsinkin jos sanoi sille "mennään treenan, mennään kentälle".
Eikä me toki aina treenattu pelkkää kuivaksikäyvää TOKOa, vaan treeneihin kuului myös yhdessäolo koiran kanssa, eli sehän sitä parasta treeniä onkin, sekä koiralle että ohjaajalle. Suhteen parannusta..
Otettiin me jälkiäkin paljon kesällä. Verijälki, eli MEJÄ(metsästyskoirien jäljestämiskoe) oli meidän suosikki. Lisäksi treenattiin tavallista pk-jälkeä. Arttu oli oikea "nenäkoira", mutta itse en vaan "uskaltanut" kisoihin asti sillä lajilla ponnistella. Ohjaajasta se oli näköjän tälläkin kertaa kiinni :)
Keppejä en Artulle opettanut(ehtinyt opettaa) kunnolla. Kyllä se ne ilmaisi jotenkuten menemällä maahan, mutta kun ei niitä tavoitteita ollut siinä lajissa silloin...
Kuitenkin, kun kesä alkoi lähestyä pikkuhiljaa loppuaan, Arttu väsyi silminnähden. Aloin pitää enemmän taukoja ja pyrin vieläkin vaihtelevampaan treeniin. Enimmäseen aika kuluikin rannalla loikoiluun ennen kisoja.
Arttu oli "laiska" niinkuin itse taisin sanoa. Kipeä se oli. Ei laiska. Ajattelin että se on kyllästynyt treenaamiseen, niin ajattelin pitää pariviikkoa ilman treeniä, niin kisat sujuisivat paremmin.
No, pikku loman aikana Arttu oli taas normaali, en ainakaan itse huomannut mitään tavallisesta poikkeavaa.
Ensimmäinen -ja viimeinen- TOKO koitti. Edellispäivänä Arttu oli taas outo, ei tykännyt olla ulkona ja mutenkin oli oudon haluton. Ajattelin sen kai johtuvan vain kumuudesta.
Matkustimme kuumana päivänä kisapaikalle n. tunnin matkan ajan. Arttu oli normaali kisapäivänä, joten en ajatellut keskeyttäväni tai peruuttavani suoritustamme, kuten olin edellispäivänä ajatellut. Ennen meidän paikallaoloryhmäämme otin pari askelta seuraamista Artun herättämiseksi. Meni upeasti ja Arttu oli virkeä ja skarppina. En osannut todellakaan aavistaa, mitä päivä todellisuudessa toisi tullessaan.
Paikallaolo meni nollille. Arttu syöksyi viereisen bordercollieuroksen kimppuun. Ei Artun tapaista. Jatkoin silti, sillä ajattelin sen olevan vaan innostusta ja "ylikuumenemista" alkuun.
Menimme kehään. Arttu oli rauhallinen ja kiltisti. Seuraaminen kytkettynä vuorossa. Pyysin Artun rauhallisella äänellä sivulle, sillä koiralla olin tapana kuumeta helposti jonka jälkeen se oli vaikea hallittava.
Arttu otti jälleen upean kontaktinsa minua suoraan silmiin, ja tuomarin annettua luvan, lähdimme liikkeelle. Olin todella iloinen kuinka kiinteästi se seurasi katse kokoajan minussa. Käännöksen jälkeen Arttu katsoi tuomariin päin. Sitten se vilkaisi katsomoon jossa oli koiria(olivat kaikki hiljaa ja rauhallisesti). Sitten se tapahtui ensimmäisen kerran. Arttu ryntäsi katsomon koirien kimppuun.
-Kympin arvoista seuraamista, mutta joudun ikäväkyllä antamaan seiskan, kun se ryntäsi katsomoon...
Siinä sitä oltiin. Minä ihan nolona ja tuomari ja KAIKKI tuijottivat arttua kun jotain petoa.
Jatkoin silti, sillä aina ollessamme kisoissa, kuvittelen olevani yksin treenaamassa. Sillain pystyn keskittymään koiraan ja liikkeisiin eikä jännitä yhtään. Seuraavaksi oli vuorossa seuraaminen taluttimetta..Huhhuh!! Perusasento ja tuomarille muriseminen hampaat irvessä. Ja taas käännöksessä karkaaminen..... Loppu samaa kaavaa.... Kaikki varmimmatkin liikkeet menivät päin pyllyä! Kokonais pistemäärä oli tasan 69.. En ollut todellakaan tyytyväinen. Ajattelin, että saisimme ainakin kolmosen tai kakkosen! Olin vihainen koiralle ja itselleni. Että miten voin olla niin pässi että otin kultaisennoutajan ja uroksen!!! Nyt jälkeenpäin oikein kaduttaa miten pahasti ajattelin Artusta. Päätin etten enää treenaa kisoja varten, sillä se olisi nyt tässä tämän koiran kisaura. Ei saisi suuttua ainakaan koiralle jos ei mene hyvin.. Mutta luulin sen olevan vain Artun itsepäisyyttä... Ei se ollut. Ja olin siitä sille vielä vihainenkin :/
Arttu meni parempaan paikkaan syksyllä 8.10.2006 . Sillä todettiin viikkoa aikaisemmin epilepsia ja se ehti kärsiä kaksi kohtausta. Nyt se on poissa pahasta maailmasta, mutta sydämmessä se on silti aina!!
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten me ylitämme Sateenkaarisillan yhdessä...
Artun muistolle
Kommentit