En ole kyennyt koneelle melkein viikkoon muuta kuin katsomaan s.postin joten kirjoittelut on jääneet vähälle vaikka on tapahtunutkin kaikenlaista..
  Aloitan lauantai aamupäivän tapahtumista. Olin varannut päässäni olevaan kalenteriin aikaa Kaupin vinttikoiraradalla pidettävään mätsäriin 6.5. Oli vähällä ettei jääty sinä aamuna kotiin, sillä Tuisku oli oksennellut ja ripuloinut sisälle. Päivemmällä se oli kuitenkin normaali, tosin en antanut sille aamuruokaa ettei tulisi taas paha olo kun mätsärissä saa kuitenkin nameja. Juuri ja juuri ehdimme iskän kyydillä paikalle ajoissa, noin 15min ennen kehien alkua(kai). Kehät alkoivat normaalisti klo 12 niinkuin oli ilmoitettukin. Taluttelin Tuiskua ennen kehän laidalle menoa viereisessä metsässä ja annoin juosta vähän aikaa vapaana. Mentiin pentukehän nro 2 laidalle odottelemaan tuomarin tuloa. Samalla harjailin ja juoksutin Tuiskua näyttelyremmissä harjoituksen vuoksi. Noin 10minuutin päästä kehäsihteeri kuulutti, ettei tuomari päässytkään paikalle, vaan isot pennut arvostelee sama tuomari, joka arvostelee ensin veteraanit ja kaunisjuoksijaluokan(edellisenä päivänä juosseet vinttikoirat.) Meille kävi hyvin että saatiin pikkaisen rauhoittua ja katsella kehää ennen omaa koitosta.
  Kesti noin 40 minuuttia ennen kuin isot pennut alkoi. Ennen meitä oli neljä paria. Katselin niitä ja Tuisku nukkuin reppuni päällä. Paikka oli just sopiva mätsärille. Nurmikenttä oli tilava eikä kehiä oltu ängetty ahtaaseen, jolloin siellä olis ollut tukalaa liikkua pienen nelikuisen pennun kanssa. Ilmakin oli mitä paras! Ei tuullut paljoa ja oli suht lämmin ilma. Eli sain olla Tuiskun kanssa rauhassa nurmella.
  Ja sitten oli meidän vuoro mennä kuulemaan tuomiomme tuomarin eteen.. Pariksemme tuli tanskandoggi uros(?). Ensin juostiin kaksi kertaa ympäri. Olin yllättynyt miten rauhallisesti ja kiltisti tyttö ravasi. Ei kiskonut eikä pomppinut. Ensin arvosteluun meni doggi. Odoteltiin Tuiskun kanssa sivummalla. Sitten meidän vuoro. Seisotin Tuiskua tuomarin edessä. Vähän piti säpsähtää, mutta onneksi tuomari osasi odottaa että pentu tulee nuuskimaan. Tuomari ei yrittänytkään katsoa hamppeja(onneksi).  Sitten menin seisottamaan Tuiskua doggin viereen. Tuomari ojensi meille punaisen nauhan ja perusteli sen niin, että kun Tuisku esiintyi noin nuoreksi pennuksi niin hyvin, niin sen tulee saada punainen. Olin tyytyväinen. Etenkin olin tyytyväinen siihen, että olin itse todella rauhallinen eikä polvetkaan tutisseet OLLENKAAN!! Ei mun tapaista! Joten samalla Tuiskukin oli rauhallinen ja oikeasti jopa esiintyi ;)
  Muutama pari oli vielä meidän jälkeemme ja sitten meni siniset kehään.. (En muista sijoituksia). Punaiset huudettiin kehään. Yhteensä meitä oli 8 punaista. Ensin neljä karsittiin pois. Tuomari juoksutti meitä vielä muutaman kerran ympäri. Tajusin ett me sijoitutaan kun oli enään 4 koiraa kehässä. Aloin jo ajatella että tässä se sitten oli. Tuisku sijoittui punaisissa ja nyt voi lähteä kotiin eikä edes tarvi yrittää enää esittää sitä hyvin..! Ajattelin että pääasia että sijoituttiin. Ihan sama vaikka sitten neljänsiks..
Tuomari pysäytti koirat ja osoitti yhden koirista(en kiinnittänyt siinä hötäkässä huomiota muihin koiriin)neljänneksi, yhden kolmanneksi, sitten hän osoitti yhtä kakkospaikalle ja sanoi että "laitetaan toi belggari ykköspaikalle". WAU!!! Tuiskusta tuli PUN1 ja me saadaan kotiin 3kg koiranruokaa, pokaali ja ruusuke. Nyt kotiin ja palkintohyllyä järjestelemään :) "Ja menette sitten isoon kehään kun noi muut on loppuneet" sanoo tuomari... :/ O-ou! Miksei se Tuulikki nyt voinu tulla esittään sitä.. Tekstasin tähänmennessä tulleen sijoituksemme Tuulikille ja menin jännittelemään ison kehän laidalle. Ensin arvosteltiin kaunisjuoksijoiden bis luokka.
  Isoon kehään tuli yhteensä jotain kymmenen koiraa jotka oli saaneet ykkös sijan. Juostiin mooonta kertaa jättikehä ympäri(se oli oikeesti iso kehä). Sitten taas seistiin. Yllättävän hyvin pentu jaksoi ja malttoi seistä. Edessä oleva (typerä:)) harjis räyhäs Tuiskulle niin piti vähän herkistellä ja porata mammalle :'(. Tuomari otti neljä koiraa keskelle, mukaanlukien meidät, ja juoksutti vielä muut koirat ympäsi. Ymmärsin, että meidät hylättiin pelistä kun muita juoksutettiin ja meidät "poistettiin keskelle".  Mutta oikeasti kehäsihteeri vain sai antaa yhdelle mielestään hyvälle ei-sijoittuvalle palkinnon. Sen sai pienet pennut -luokassa kilpaillut pikkuinen bichon fric'e. Muille sanottiin kiitos, ja me saatiin (:)) juosta vielä ainakin neljä kierrosta ja minä oikeasti hengästyin :). Tuisku sijoitettiin BIS3:ksi. Olin yli-tyytyväinen :) Saatiin iso 15kilon ruokasäkki, iso pokaali ja iso ruusuke. Piti soittaa kyyti kun en olis päässyt bussilla yksin kotiin ;)

   Sitten illalla mentiin vielä takaisin vinttikoiraradalle.. Tapasimme siellä Tuulikin ja Micin. Ekana otimme tottista. Tuiskulla aloitin luoksetulolla. Olin taas tyytyväinen liikkeeseen! Tuisku oli loistava :) Sitten otin maahanmenoa niin, että itse seisoin ja Tuisku näki namin kädessäni mutten kuitenkaan kumartunut tai mitään. Vaadin Tuiskua pysymän maassa paikallaan vähän aikaa ennen kuin annoin namia. Hyvin meni alku"kuumuuden" jälkeen. Istumista ja tassun antamista "treenattiin" kanssa :) Osaa antaa tassua jo hyvin. Välillä niinkin innokkaasti, että tulee neljä tassua kerralla :)
   Menittin sitten vähän harhailemaan metsään (etsimään jälkimaastoa). Kiersimme vahingossa kokoajan ympyrää mutta onneksi ei eksytty sentään Kaupin vaarallisiin villimetsiin ;). Löydettiin sitten hyvää maastoa ja ajateltiin tehdä Micille jälki ekana. Tehtiinkin niin, että Tuulikki otti Tuiskun syliinsä ja käveli jäljen. Kuitenkin niin ettei Mici nähnyt. Micille täytyy tehdä ns. pelastuskoirajälki kun se ei välitä nameista ollenkaan.. Vanhetettiin jälkeä n. 5-10min. Jälki oli suht vaikea, siinä oli pari polun ylitystä ja mutkia. Hyvin meni :)
   Sitten Tuulikki tallasi Tuiskulle kaksi jälkeä. Vanhetettiin n. puoli tuntia ja tyttö jälkeili hyvin :) Olen tyytyväinen :D


Ja nyt jatkoa.. 10.5. olimme Sorilassa Match Show'ssa. Paikka oli aika pieni verrattuna siihen että koiria oli paljon ja sitten siellä oli ihmisiä, jotka päästi pikkulapsia ja rähiseviä ja haukkuvia rakkejaan (;)) juoksentelemaan pitkin kenttää remmi pitkällä (siis koirilla), ja kenttä pöllysi kun oli niin kuivaa hiekkaa, mutta lähinnä tämä hälinä ja se, että mikrofonilla kuuluteltiin koko ajan, haittasi Tuiskun keskittymistä (vali vali..!)
   Ilmoitin Tuiskun taas isoihin pentuihin. Ikäväkyllä Tuulikilla oli taas koirahoitoa joten ei päässyt esittämään kettua, muttei meillä kuitenkaan mennyt hullummin... ;) Saatiin punainen nauha ja taasen kehuttiin että kuinka hienosti noinkin nuori pentsi esiintyy  ja antoi katsoa HAMPAAT mallikkaasti (mitä niitä nyt enää on jäljellä) :). Myöhemmin jatkoimme punaisten kehässä. Aikaa oli paljon, joten tuomari käytti paljon aikaa ketsellessaan koiria ja niiden liikkeitä tarkkaan. lopulta se kiitti kuutta koirakkoa ja päästi jatkoon neljä. Me Tuiskun kanssa oltiin niiden neljän joukossa. Jäljellä oli siis amerikanakita, australianpaimenkoira, Tuisku ja joku staffi tai joku.. Sen söpön pikku-staffin tuomari laittoi ekana neljänneksi, sitten me kolme joustiin vielä kehää ympäri muutamaan otteeseen.. Tuiskusta tuli PUN3, Aussi tuli toiseksi ja amerikanakitasta tuli PUN1 ja jatkoi isoon kehään..
   Oli kiva reissu ja palkinnoksi saatiin keltainen ruusuke, koilanmakkalaa, sit semmonen tooosi kiva ja ihku lelu jota on tosi kiva repiä ja riepotella (köysi jossa on pallot päissä ja sit se on tiikerikuvioinen..) Ja sit me viel saatiin solmuluu ja sellasia herkkunaksuja :) Kivat palkinnot, ainakin Tuiskun mielestä :D

   Huomenna on hakametsän jäähallin parkkipaikalla mätsäri johon me mennään ja Tuulikki taitaa tulla esittämään ketun (toivottavasti :))
588764.jpg